[:fi]Vuoden 2017 Vekarakummi Siri Kolu on vantaalainen lasten- ja nuortenkirjailija ja kahden lapsen äiti.
Sanataiteen mestari Siri kirjoittaa suosittua Me Rosvolat –kirjasarjaa, josta ensimmäinen osa nähtiin myös elokuvana 2015. Uusin lapsille suunnattu tarina on lähiönoita Taika Taksisesta kertova kirjasarja, jonka kolmas ja viimeinen osa ilmestyy Otavalta syksyllä 2017. Koululaiset ovat voineet lukea Sirin tarinoita myös Seikkailujen Aapisesta, joka täydentyy Seikkailujen Eskarilla tänä keväänä.
Kirjailijantyön lisäksi Siri on myös rehtori. Hän vetää omaa Tylypahkaansa, Vantaan Sanataidekoulua. Sanataiteen sanataikaa Siri tulee levittämään Vekara-Varkauteen kesällä 2017. Luvassa on monenlaisia sanaseikkailuita, outoja hiippailijoita kaupunkikuvassa, loruttelun ja sanoilla keksimisen riemua, johon jokainen kaupunkilainen saa osallistua!
Sirin tapaat vekaraviikon avajaisissa heti maanantaina ja sanataian levityksessä vekaraviikolla keskiviikkoon saakka.
Vuonna 2008 ilmestyi Kolun esikoisromaani Metsänpimeä. Syksyllä 2009 Kolu voitti kustannusosakeyhtiö Otavan ja Kinoproductionin järjestämän lastenromaani- ja elokuvakirjoituskilpailun tekstillään Me Rosvolat. Teos ilmestyi huhtikuussa 2010 ja voitti samana vuonna Finlandia Junior -palkinnon. Vuonna 2012 Kolu palkittiin teoksesta Otavan Kirjasäätiön Kaarina Helakisa -palkinnolla ja vuonna 2013 Väinö Riikkilä -seuran Laivakello-palkinnolla. Kirjan oikeudet on myyty 16 maahan (Alankomaat, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Kiina, Korea, Norja, Ranska, Saksa, Serbia, Slovenia, Tanska, Ruotsi, Unkari, Venäjä ja Viro) ja sen pohjalta on tehty myös samanniminen elokuva ja näytelmä. Kirjasarjasta on myös kuunnelmalevyjä.
Kolu on kirjoittanut myös nuorten aikuisten romaaneja. Vuosina 2013 ja 2014 ilmestyi teospari Pelko ihmisessä ja Ihmisen puolella. Vuonna 2016 Kolun teos Kesän jälkeen kaikki on toisin valittiin lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaaksi ja kirja sai alkuvuodesta 2017 sekä Topelius-palkinnon että Blogistanian Kuopus –palkinnon.[:]