Haastoimme vuonna 2016 Vekara-Varkauden ruokateeman innoittamana Varkauden talousalueen 4-12-vuotiaat lapset ja nuoret Vekaraherkku–reseptikisaan. Kisaan pystyi osallistumaan joko makealla tai suolaisella reseptillä, jonka hankinnassa sai käyttää aikuisen apua.

Saimme määräaikaan mennessä 12 mainiota reseptiä, joista Vekarakummi 2016 Pipsa Hurmerinta valikoi sen kaikkein parhaimman.
Warkauden Lehti julkaisi voittajan ja reseptit vekaraviikolla, jotta me muutkin pääsemme kokeilemaan miten tehdään lasten lempiohjeiden mukaisia herkkuja.

Kiitämme myös mummoja, äitejä ja muita jotka autoitte lapsia reseptien toimittamisessa kisaamme.

Tässä julkaistun voittoreseptin lähetti Aamu Halonen 6 vuotta, apukokkina toimi mummi Hannele Kauhanen.

Avajaiset-JuhaniValtola
Kuvassa Pipsa Hurmerinta, Lehtevämies ja Aamu Halonen. Valokuva Riitta Vähävihu

VILLIVADELMA-MINTTUPIIRAS
pohja:
2 munaa
1 dl sokeria
1 dl kermaa
0,5 dl voisulaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

päälle:
4 dl villivadelmia
1,5 tl hienonnettua minttua

Paistetaan voidellussa vuoassa, halkaisija 24 cm 200 asteessa n. 25-30 min.

TEKO-OHJE: Riko kananmunat kulhoon, lisää sokeri. Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää kerma, voisula sekä vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja vaniljasokeri. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja ripottele päälle vadelmat sekä hienonnettu minttu. Paista ohjeen mukaan.

Tarjoa lisänä valkosuklaa-limevaahtoa. Kuohukerma vatkataan vaahdoksi, lisätään valkosuklaarouhe, tomusokeria ja limen mehua maun mukaan.

Järj. Warkauden Lehti ja Vekara-Varkaus