Ladataan Tapahtumat

Festivaaliviikon huipentaa iloisen vihreä päätösjuhla! Tapahtuman maskotti, Lehtevämies,

Naattiorkesteri, kuva: Heikki Kynsijärvi

järjestää ikioman konsertin vehreässä Itsenäisyydenpuistossa Pirtinvirran kupeessa. Lehtevämiehen laulujen lisäksi konsertissa kuullaan Naattiorkesteria, jonka mukaansatempaavalla musiikkimatkalla lounastetaan Loiskiaisen kanssa, ampaistaan avaruuteen asti ja mennään metsään mietiskelemään. Kahdeksasta muusikosta ja musiikkikasvattajasta koostuvan Naattiorkesterin musiikki on pullollaan upeita lauluharmonioita, erilaisia instrumentteja sekä taidokkaita sovituksia, joiden parissa viihtyy koko perhe.

Uutuutena lavalla nähdään Lasten LauluAreena, jossa rohkeat lapset ja nuoret pääsevät laulamaan suurelle yleisölle ammattimuusikoiden säestyksellä.

Puiston puffeteista voi ostaa herkullista makeaa ja suolaista naposteltavaa. Puiden katveesta löydät Varkauden seudun eläinsuojeluyhdistyksen eläinystäviä ja kilpikonnia ihmeteltäväksi. Puistokonsertissa hyörivät myös rapsutuksia rakastavat kaverikoirat. Lisäksi pääset silittämään ihanan pehmoista alpakkaa, joka saapuu vierailulle Pihlajakummun tilalta. Tyyskässä palvelee kahvio, jos tekee mieli pientä lisäherkkua. Ota mukaan viltti tai muu mukava alusta ja asetu rennosti nauttimaan puiston tunnelmasta sekä mainiosta lastenmusiikista.

Järj. Vekara-Varkaus