2024 lastenmuusikko, musiikkikasvattaja Soili Perkiö
30. Vekara-Varkaus -festivaaliviikon kummiksi saatiin pitkän linjan lastenkulttuurivaikuttaja, lastenmusiikin tekijä ja musiikkikasvattaja Soili Perkiö. Soili on tuttu lapsiperheille Pikku Kakkosen ohjelmista Musarullaa, Muista laulaa ja Rytmireissu. Soilin säveltämiä ja sanoittamia lauluja kuultiin vekaraviikolla eri tapahtumissa. Avajaiskonsertissa kantaesitettiin Soilin tekemä Vekara-Varkaus -laulu, josta juhlayleisö oli innoissaan. Juhlakonserttina kuultiin Vallattoman laivan laulut, jossa mukana olivat Soilin lisäksi kuvittaja, livepiirtäjä Liisa Kallio ja lastenmusiikkiorkesteri Loiskis. Soilin ja Liisan Vallattoman laivan laulut ja leikit -työpajassa tupa oli pullollaan laulajia, leikkijöitä ja taiteilijoita.
2023 tietokirjailija, maantieteilijä Laura Ertimo
Laura on tietokirjaileva maantieteilijä. Hän asuu Helsingin suurimmalla saarella, jonka rannoilta näkee avomerelle, keskustaan ja metsäisille saarille. Vesi on Lauralle rakkain elementti, josta voi aina löytää uusia ja yllättäviä puolia – ei siis ihme, että yksi hänen kirjoistaan on nimeltään Vesi – kirja maailman tärkeimmästä aineesta (Myllylahti 2017). Lauran lapsille ja koko perheelle suunnattuja tietokirjoja on ilmestynyt ympäri maailmaa parilla kymmenellä kielellä. Vuonna 2021 ilmestynyt Aika matka oli Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas ja se palkittiin Tieto-Laurilla vuonna 2022. Laura on saanut tuotannostaan myös Tietopöllö-palkinnon. Vekaraviikolla Lauran ideoimissa työpajoissa tehtiin Vedenväkeä ja Merihirviöitä sekä päästiin kuulemaan jännittäviä tarinoita hylyistä.
2022 kirjailija, sanataidekasvattaja Tuutikki Tolonen
Vekara-Varkauden Aika-teema sai Vekarakummi Tuutikki Tolosen ideoimaan festivaaliviikolla sanataiteen työpajoja. Vanhojen kirjeiden postitoimistossa lapset kirjoittivat kirjeitä toiseen aikaan kauan sitten eläneille henkilöille. Vieras aikojen takaa – Sanataiteellista kuvittelua ja huvittelua -työpajassa tutkittiin vanhoja valokuvia ja keksittiin elämäntarinoita, salaisuuksia ja ajan poimuihin unohtuneita tapahtumia. Kummitusjuttuja! -sanataidetyöpajassa opittiin kummitusjutun rakentamisen perusasiat ja kirjoitettiin omat kummitustarinat.
2021 ITE-taiteilija Paula Huhtanen
Vuoden tauon jälkeen koronapandemia salli festivaaliviikon järjestämisen ja teemaksi valittiin värikäs ITE-taide. Festivaaliviikon kummiksi kutsuttiin ensimmäistä kertaa Suomessa vuoden ITE-taiteilijaksi (v. 2020) valittu Paula Huhtanen.
Paula on lanseerannut iloismin käsitteen ja siksipä vekaraviikolla varoiteltiin osallistujia väriroiskeista ja iloismin tarttumisvaarasta. Paulan ITE-taidepajoissa lapset maalasivat ja tuunasivat linnunpönttöjä, hattuja ja liikennemerkkejä. Värkkäämössä puuesineet saivat uuden elämän ja muuntuivat kauniiksi taide-esineiksi.
Varkauden katukuva sai oman ITE-taidenäyttelyn Hertunrantaan, jonne lasten tekemät taidelinnunpöntöt ja liikennemerkit laitettiin esille.
2020 ei valittu Vekarakummia
2019 nukketeatteritaiteilija, säveltäjä Roosa Halme
Vekara-Varkaus vietti 25. juhlavuottaan ystävyys-teemalla. Juhlavuoden kummi Roosa Halme tutustui kahdeksan vuotta sitten lähemmin puisiin palikoihin, joiden kanssa yhteistyö ja ystävyys on jatkunut, syventynyt ja kasvanut. Roosan kehittämä palikkateatteri on veistosten virtaa, jossa tilat, hahmot ja maisemat luodaan palikoista ja tuhotaan ja rakennetaan aina uudelleen, uuteen muotoon. Palikkateatteri pohjautuu kuvataiteilija Kai Ruohosen suunnittelemaan Ihmisenmuotoiseen jälleenrakennussarjaan, joka viittaa ihmisen mahdollisuuteen rakentaa itsensä uudelleen ja uudelleen, vaikka joka päivä.
Festivaaliviikolla saimme nauttia Palikkateatteria KO-KOO-MO:n esityksistä, joissa tavattiin palikkapöllö ja monta muuta tutuntuntuista hahmoa. Palikkateatterityöpajoissa rakennettiin veistoksia ja tarinoita ystävyydestä ja yksinäisyyden hetkistä. Roosan mukana saapui oranssi, sammakoiden sukuinen Aura-nukke. Auran ystävät -sammakkonukkepajassa taiteiltiin sammakkomaisia käsinukkeja paperipusseista.
2018 yhteisö- ja ympäristötaiteilija Mari Keski-Korsu
Luonto-teema valloitti Vekara-Varkauden vuonna 2018. Vekarakummi Mari Keski-Korsu ideoi lapsille Kerro meille puuystävästäsi -projektin, joka toteutettiin yhteistyössä Warkauden Lehden kanssa. Lasten tekemistä puumuotokuvista ja -tarinoista tehtiin näyttely kirjaston näyttelytilan satumetsään festivaaliviikon ajaksi. Mari kummi ohjasi ma 11.6. samannimisen työpajan, jonka teokset täydensivät näyttelyä. Lisäksi Mari ohjasi ti 12.6. Vastavoimaa! -työpajat, joissa opeteltiin tunnistamaan eri puulajeja, niiden erilaisia terveydellisiä vaikutuksia ja miten puut auttavat meitä saunassa. Työpajan osallistujat opastettiin valitsemaan itselleen vastapuu ja valmistamaan vasta, jota käytettiin Kosulanniemen saunassa. Myötätuntokävelylle lapset kutsuttiin ke 13.6. Kyseessä oli rauhallista tai rauhoittavaa oleskelua metsän siimeksessä, riippukeinuissa pötköttelyä ja keskittymistä ympäristön ääniin. Tyyskänniemessä kutsuhuudeltiin veden eläviä, urbaanista kaupunkiympäristöstä nauttien.
2017 lasten- ja nuortenkirjailija Siri Kolu
Sanataide-teeman innoittaman kutsuimme Vekarakummiksi Siri Kolun, joka on myös Vantaan sanataidekoulun rehtori. Sirin Me Rosvolat ja Taika Taksinen -kirjasarjojen innoittamina tarjolla oli sanataidetyöpajoja ja vekaraviikolla käräytettäviä lähiönoitia. Puhuvat rakennukset -sanataidekisassa kymmenen varkautelaista rakennusta sai puhekuplan, jossa oli lasten ehdottama teksti. Karkkihurmaa! -rosvosanataiteen työpajassa maisteltiin makeisia ja kirjoitettiin rosvosanoista oodeja.
Pikkukirjailijatyöpajassa kokoonnuttiin kolme kertaa luomaan uutta tekstiä ja juttelemaan omista teksteistä, kirjoittamisesta ja kirjailijaunelmista. Lähiönoita-sanataidetta, rienarunoja ja riimikyykkyä -työpajassa Siri opetti tunnistamaan lähiönoitia, joita lapset bongasivat koko vekaraviikon ajan. Lähiönoitabongauksen Päämaja sijaitsi Varkauden kirjaston lastenosastolla, jossa jaettiin Noitapasseja ja lunastettiin täysiä passeja.
2016 kokki ja tv-juontaja Pipsa Hurmerinta
Pipsa Hurmerinta on kokki, tv-juontaja ja kahden menestyneen keittokirjan äiti. Pipsan Keittiössä ilmestyi vuonna 2012 ja Pipsan Keittokirja Pienille ihmisille 2015. Pipsa on työskennellyt pitkään mallina Pariisissa ja New Yorkissa ja valmistui ravintolakokiksi 2009.
Vekara-Varkauden Herkkuhampurilaisia Pipsan tapaan -työpajoissa valmistettiin herkullisia kasvispihveillä täytettyjä hampurilaisia. Pikkukokit oppivat helppoja ruoanlaittoniksejä ja nauttivat työpajan päätteeksi itse valmistamansa aterian. Gold and Green -tarjosi nyhtökaurat kasvispihveihin.
2015 nukketeatteritaiteilija Katja Kähkönen
Joroisista kotoisin oleva, Sloveniassa ja Suomessa toimivan Vauva- ja taaperoteatteri AEIOU:n perustajajäsen Katja Kähkönen loi nukketeatteri-teemasta vekaraviikolla aivan uusia ulottuvuuksia. Haaveelliset härpäkkeet –työpajassa esineiden toiveita kuunneltiin ja luotiin aivan uusia härpäkkeitä. Kulkuenuket-työpajassa valmistauduttiin Kesäkatuillan kulkueeseen valmistamalla pahvinaamioita, pussipukuja ja värikkäitä sateenvarjoja. Lasten kanssa Vekarakummi kiersi kaupungilla kahdella teemalla. Kapinoivat kapineet –kierroksella vapautettiin esineitä tunkkaisesta sisäilmasta ulkoilmaan. Silmäniskuja-kaupunkikierroksella roska-astiat, viemäriputket ym. kaupunkirakenteet saivat silmiä ja suita.
2014 maailmanmestari taikuri Simo Aalto
Vekara-Varkaus vietti 20. juhlavuottaan Sirkusteemalla. Jokeri PokeriBox – Simo Aalto, lasten kestosuosikki ja Pikku Kakkosesta tuttu taikuri oli ehdoton valinta Vekarakummiksi. Simon Parhaat taikashow toi riemukkaan taikapläjäyksen Warkaus-salin näyttämölle. Samalle näyttämölle jossa Simo loi kuuluisan taikashownsa juuri 20 vuotta sitten. Kummitapaamisessa Simo kertoi tarinoita pitkän sirkusuran varrelta.
2013 kirjailija, kuvataiteilija Jukka Itkonen
Varkautelaissyntyinen Vekarakummi Jukka Itkonen on ollut mukana Vekara-Varkaudessa sen perustamisvuodesta 1995. Lehtevämies on Jukan kehittelemä satuhahmo, josta hän on kirjoittanut runoja ja lauluja sekä maalannut tauluja. Runo-musiikki-työpajassa lapset sanoittivat laulun, johon muusikko Anssi Huotari kanssa sovitettiin sävel. Kummitapaamisessa Jukka kertoi kirjojensa taustatarinoita ja muistoja Varkauden vuosiltaan.
2012 taiteilija Alexander Reichstein
Saimme toistamiseen Vekarakummiksi lastenkulttuuriin erikoistuneen kuvataiteilija Alexander Reichsteinin. Hän toi Varkauteen koko kesäksi Kirjanalleja ja nallekirjoja -näyttelyn Varkauden kaupunginkirjaston näyttelytilaan. Vekarakummi tavattiin maanantaina Vekara-Varkauden avajaisissa Varkauden liikuntatalolla ja kaupunginkirjastossa näyttelyn avajaisissa sekä työpajoissa.
2011 Jalkapalloilija, näyttelijä, muusikko Konsta Hietanen
Jalkapallon ammatilaisena Myllykosken pallossa, MYPA:ssa pelaava Konsta Hietanen avasi 17. vekaraviikon laulamalla ja säestämällä itseään kitaralla. Lapset pääsivät mukaan kummin musiikkiesitykseen ja meno oli mitä mainioin. Konsta vieraili myös WJK Juniorit ry:n jalkapallokoulussa pallottelemassa ja kannustamassa lapsia.
2010 Nukketaiteilija Aapo Repo
Nukketeatteriin erikoistuneen vekarakummin työpajoissa lapset pääsivät tekemään omia paperi-, sormi- ja käsinukkeja ja kokeilemaan nukketeatteria pikkunäyttämöllä. Jacques Umbrella Taikasateenvarjo -nukketeatteriesitys tutustutti katsojat värikkääseen ja humoristiseen nukkevarieteehen. Kummilla oli myös tärkeänä vastuutehtävänä suotuisien leikkiolosuhteiden valvominen ja luominen leikkitarkastajana.
2009 kuvataiteilija, kirjailija Esko-Pekka Tiitinen
Vekarakummin satusopessa lapset kuulivat kirjailija Esko-Pekka Tiitisen mietteitä niistä pesistä, joista hän on satunsa löytänyt. Lisäksi nähtävänä oli kuvataiteilija Tuula Tiitisen valloittava kuvitusnäyttely Esko-Pekka Tiitisen kirjaan Oprikissan Onnenvuosi. Esillä oli 15 öljyvärimaalausta vuoden jokaiselle kuukaudelle.
2008 kuvittaja Jukka Lemmetty
Lasten tuttujen Urpon ja Turpon, Histamiinin, Weetin ym. piirtäjä Jukka Lemmetty kertoi kumminpajoissaan Kuinka Urpo ja Turpo syntyi. Lisäksi hän paljasti kuvien tekemisen salaiset kansiot ja kertoi tarinoita Miinalan Veikon nyrkkeilykoulusta. Kuvitusnäyttelyssä esiteltiin 16 alkuperäistä kuvitusta Hannele Huovin kirjoihin.
2007 taiteilija Alexander Reichstein
Lastenkulttuuriin erikoistunut taiteilijakummi toteutti Värien taisto –työpajan. Työpajassa Alexanderin musta väri taisteli lasten värien kanssa paperipinnan valloituksesta. Käsi eläimeksi –työpajassa sormikkaasta syntyi askartelemalla hassuja ja hauskoja dinoja, delfiinejä, sammakoita ym.
2006 jonglööri Jani Suihkonen
Vuoden 2006 Vekara-Varkaus oli poikkeuksellisen sirkusmainen samanaikaisesti Varkaudessa järjestetyn Kansainvälisen lasten ja nuorten Sirkusfestivaalin ansiosta. Siksipä vekarakummikin löytyi sirkuksen puolelta. Jonglööri Jani Suihkonen opetti kummin pajoissaan jongleerausta palloilla, keiloilla ja renkailla. Lisäksi hän opetti taikuutta perinteisillä taikureiden käyttämillä välineillä, kuten pelikorteilla, naruilla ja kolikoilla.
2005 säveltäjä Marjatta Meritähti
Säveltäjäkummi Marjatta Meritähti laulatti, leikitti ja opetti uusia lauluja vekaraviikon pikkuväelle.Tutti-ikäisten Ihahaa-opistossa laulettiin perinteisiä tuutulauluja kummin aiemman tuotannon ohessa. Vedenpinnan alla ja päällä oli koko perheen yhteinen konsertti- ja lauluhetki. Laululeikkien kautta tanssittiin, hiivittiin, pompittiin ja kierittiin Neljä possua –pajoissa.
2004 kirjailija, näyttelijä Eppu Nuotio
Eppu Nuotion kanssa lapset pääsivät keksimään omaa pekoraalikieltä, Keijujen kieltä, peikon puhetta työpajassa. Kauhukomerossa keksittiin yhdessä kummitusjuttuja ja Storytelling -klubissa pääsivät aikuisetkin muistelemaan lempileikkejään.
2003 kirjailija Hannele Huovi
Vekaraviikolla Hannele Huovi toteutti yhdessä musiikkipedagogi Soili Perkiön kanssa vauvojen runomatineat sekä Urpon ja Turpon satu- ja musiikkityöpajat. Lisäksi vekarat perheineen pääsivät katsomaan Urpo ja Turpo animaatioelokuvia.
2002 nukketaiteilija Juha Laukkanen
Nukketeatteri Sytkyjen Juha Laukkanen, tarinoiden ja satujen poika tutustutti työpajassaan lapset varjoteatteriin.
2001 lastenkirjailija/kuvataiteilija Maikki Harjanne
Vekara-Varkaus sai ensimmäisen kummin vuonna 2001, lastenkirjailija Maikki Harjanteen. Minttu ja Vanttu -kirjoistaan ja animaatioistaan tunnettu Harjanne piti tapahtumassa oman työpajan. Minttu-näyttelyssä esiteltiin Minttu -kirjoihin tehtyjä alkuperäiskuvituksia sekä yleisö pääsi katsomaan Minttu ja Vanttu -animaatioelokuvia.