Vekara-Varkaus
Festivaaliviikko
Syys-
Vekara
Talvi-
Vekara
Ladataan Tapahtumat

Takaisin ohjelmistoon

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Lasten KesäKlassinen – Tarina Varkauden metsästä

Lasten KesäKlassinen vie kuulijan musiikilliselle mielikuvamatkalle Varkauden metsään, missä tapahtuu kaikenlaista – metsä herää henkiin sellon ja pianon voimin. Metsässä liikkuu eläimiä ja kuulija voi kokea ainutlaatuisia tunnelmia.
Ohjelman teokset ovat klassisen musiikin ohjelmistosta valittuja tunnettuja teoksia ja uusia sovituksia. Tällaisen kokonaisuuden voi kokea vain Vekara-Varkauden Lasten KesäKlassisessa!
Konsertin juontaa Iiris Salmela, suositellaan yli 3 vuotiaille. Kesto on n. 45 min.

Markus Hallikainen on opiskellut sellonsoittoa Sibelius-Akatemiassa ja valmistunut myös Zürichin Musiikkikorkeakoulusta Sveitsissä. Hän on opiskellut kansainvälisesti arvostetuimpien sellistien johdolla ja on matkustanut sellon kanssa esiintymään useisiin Euroopan maihin, Yhdysvaltoihin ja Venäjälle. Markus on myös johtanut Varkauden KesäKlassinen -festivaalia vuodesta 2017.

5-vuotiaana sellon ääni teki häneen lähtemättömän vaikutuksen, ja siitä asti hän on inspiroitunut löytämään soittimestaan aina uusia sävyjä ja tapoja kertoa tarinaa. Sellon tumma ääni voi tuoda mieleen suomalaisen metsän, onhan sellokin rakennettu puusta. Markuksen soitin

Alisa Methuen

on jo yli 150 vuotta vanha. Konsertissa sellon ääni loihtii esiin yhdessä pianon kanssa, milloin keijukaisten keveää liikehdintää, eläinten ääniä ja muita tunnelmia.
Lisätietoja: markushallikainen.com

Alisa Methuen on seikkaillut Varkauden metsissä jo lapsesta saakka. Hän aloitti pianonsoiton Keski-Savon musiikkiopistossa Leelo Lumbergin johdolla ja on jatkanut sitä tähän päivään saakka monien eri opettajien kanssa. Alisa valmistui Musiikin maisteriksi Skotlannin nummien keskellä kesällä 2018. Jouluna 2020 hän sai päätökseen maisteriopintonsa myös Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa Helsingissä.

Pianonsoitto on aina suuri seikkailu, aivan kuten metsäretketkin. Uudessa paikassa täytyy olla valppaana, ettei kaadu tai tartu risuihin ja männynkäpyihin. On asetettava jalkansa tukevasti vakaalle maalle ja ennen kaikkea muistaa välillä istahtaa mättäälle ihailemaan ympärillä aukeavaa maisemaa. On ihmeellistä mitä kaikkea mielenkiintoista voi tulla vastaan niin pianoa soittaessa kuin metsissä samotessa. Yhteiset retket ovat suurta hupia – niin myös muiden soittajien kanssa soittaminen. Alisa suosittelee lämpimästi sekä musisointia että metsäretkiä kaikille!

Huom! Katutyömaan vuoksi käynti Warkaus-saliin Ahlströminkadun puolelta, Hotel Oscarin takapihan kautta.

LIPUT:  8 €
MYYNTI:
Hotel Oscar, Kauppatori 4, Varkaus (+ palvelumaksu 1,50)
7.6. alkaen Tieto ja Tiketti, Varkauden kirjasto
Tuntia ennen ovelta (+ palvelumaksu 1,50)
(+ toimitusmaksu alk. 1 € www.lippu.fi)

Järj. Vekara-Varkaus yhteistyössä Varkauden KesäKlassinen

 

 

 

NOUDATAMME ITÄ-SUOMEN AVI:N MÄÄRÄÄMIÄ KOKOONTUMISRAJOITUKSIA SEKÄ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOKSEN OHJETTA TERVEYSTURVALLISUUDEN VARMISTAMISEKSI.

EDELLYTÄMME TAPAHTUMIIMME OSALLISTUJIA OSALTAAN HUOMIOMAAN SEURAAVAT ASIAT:
1. Osallistu tapahtumiin vain terveenä ja oireettomana.
2. Suosittelemme kasvomaskin käyttöä sisätiloissa.
3. Pidä riittävä etäisyys muihin kuin oman seurueesi jäseniin.
4. Aivasta kainaloon tai nenäliinaan.
5. Huolehdi hyvästä käsihygieniasta.
6. Suosittelemme Koronavilkku-sovelluksen käyttöä.

Markus Hallikainen soittaa selloa.

Ajankohta

Ti 15.6. klo 15.00 ja 18.00

Paikka

Ikäsuositus

Leikki-ikäiset, Koululaiset, Koko perheelle

Liput

8 €